News

Joensuun kaupungin liikenneympyrät ovat upeita kokonaistaideteoksia ja ilo silmälle. Istutukset on toteutettu taidokkaasti ja ...
Abloy on uudistanut tuotantoaan Joensuussa kymmenen vuoden aikana merkittävästi. Joensuussa työskentelee kaikkiaan noin 700 ...
Siis kukas hän onkaan? Useampi tuttuni kysyy samaa, kun kerron, ketä olen menossa haastattelemaan.
Eduskuntaryhmän puheenjohtajan mukaan työeläkevaroja pitäisi käyttää nykyistä enemmän kasvun luomiseen. Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen esittää uuden rahoitusyhtiön perustamista ...
Valtiontalouden tarkastusvirasto VTV odottaa vaalirahailmoituksia yhä noin 30 paikallispoliitikolta Pohjois-Karjalassa.
Syyttäjä ei epäile Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen työntekijöitä rikoksista Joensuussa kesäkuussa 2023 väkivaltaisesti ...
Kuumaa tekee tänä kesänä vain kolme keikkaa, mikä on poikkeuksellisen vähän bändin aiempiin kesiin verrattuna.
Tiistaina aamupäivällä Eduskuntatalossa kuolleen SDP:n kansanedustaja Eemeli Peltosen puoliso Sofia Nevalainen julkaisi ...
Ukrainan turvatakuut näyttivät keskiviikkona etenevän, mutta suuria kysymyksiä on edelleen auki. Esimerkiksi se, että jos ...
Nuoren ihmisen kuolema on aina äärimmäisen surullinen asia. Vasta 30-vuotiaalla Peltosella oli takanaan jo 15-vuotinen ura ...
Viisivuotias Maleficent River oli sijoittunut kolmessa edellisessä kilpailussaan toiseksi. Antti-Roikon mukaan hänen ...
Superpesiksen miesten puolivälierien startti tapahtui Kiteen Pallon osalta Sotkamossa. Runkosarjassa kahdessa pelissä ...