News
Ralliauton kyydissä moni asia tuli Borgille suurena yllätyksenä. Huimaa vauhtia ei aavistanut, ennen kuin oli itse autossa. Samoin hypyt tulivat puun takaa. Borg kertoo, että tuntui koko ajan siltä, ...
Viime viikolla nähtiin kaksi eri erotuomarin avointa ulostuloa. Ne nostivat esiin suuret ongelmat kyseenalaisiin tuomioihin ...
Monet urheilutähdet ottavat isoja tatuointeja, mutta uusi tapa valtaa alaa. Urheilutähdet ovat jo pitkään olleet tatuointiliikkeiden vakioasiakkaita, mutta nyt urheilumiljonäärien keskuudessa leviää ...
Luuseri-Teemun roolissa on Elias Keränen, jonka kasvot ovat tutut Elisan Hintasaarnaajat-mainoksista. Kotiinsa jämähtäneen miehen olemus huvittaa aikansa, varsinkin kun 36-vuotiaassa Keräsessä on ...
Eagle S:n epäillään raahanneen ankkuriaan joulupäivänä meren pohjassa noin 90 kilometrin matkan ja katkaisseen viisi ...
Vantaalaisen autoliikkeen pihalla seisoo ”väyrysmallina” Suomessa tunnettu Mersu, jolla on rullattu peräti 2,2 miljoonaa kilometriä. Saksassa taksikäytössä olleen auton toi Suomeen autokauppias Ville ...
Niko ja hänen Marjo-puolisonsa olivat tutulla järvellä kalassa, kun yhtäkkiä alkoi tapahtumaan: ”Sanoin saman tien Marjolle, että nyt ota puhelin ja video”, Niko kertoo.
Stubbin mukaan Trumpin hallinto on ”haaste monenkeskisyydelle”. Hän kutsuu Trumpin hallintoa ”suurimmaksi juonenkäänteeksi” ...
Tuleva syksy on neljäs Käkisaaressa. Latelan Laurin ja Sari-Annan remontoima talo on jo suurin piirtein valmis. Mutta mitä ...
Autoa ajoi 17-vuotias poikkeusluvalla ajanut nuori. Apukuskin paikalla matkusti 16-vuotias tyttö. Kaikki nuoret olivat vuonna 2008 syntyneitä Tölö gymnasiumin ensimmäisen vuoden opiskelijoita. Eloon ...
Onko makaronilaatikon voittanutta? On aika selvittää, mikä arkiruokien klassikoista on suomalaisten ykkössuosikki.
Valtaosa suomalaisnuorista uskoo, että Suomen turvallisuustilanne heikkenee viiden vuoden sisällä. Miehistä näin uskoo noin ...
Some results have been hidden because they may be inaccessible to you
Show inaccessible results